Vanhan hirsiaitan tunnelmaa Tervasaaren Savussa

Ravintola Savu sijaitsee Tervasaaressa, Kruununhaan edustalla, tieyhteyden päässä. Ennen vanhaan ruokakuntia laskettiin sen mukaan kuinka monen rakennuksen piipusta nousi savua. Ravintola Savu on siis Tervasaaren ainoa ”savu”. Savun ainutlaatuisena miljöönä toimii vuonna 1805 tervavarastoksi rakennettu punainen hirsiaitta, jossa voi aistia tervan ja savun aromeja niin ruoassa kuin juomassakin.

Tervasaari on kaunis ja vehreä virkistysalue. Nimensä saari on saanut aikanaan Tervasaaressa sijainneista, tervan vientiä harjoittaneiden kauppiaiden varastoista. Terva-aitat oli sijoitettu saarelle palovaaran vuoksi. Tiäruholmen muodossa saari esiintyi kartoissa jo 1640- luvulla, Tjärholmen- muodossa vuonna 1721. Nimi Tervasaari otettiin käyttöön 1800-luvun loppupuolella. Nykyisin Tervasaaressa voi nauttia ulkoilusta, Savun juomista ja ruoista sekä kesäisin myös Teatteri Helsingin kesäteatterista!

Syksyn makuja sekä savun ja tervan aromeja

Terva on ollut tärkeä aine suomalaisessa kulttuurissa jo satojen vuosien ajan. Tervaa on käytetty kautta aikojen pidentämään käyttötavaroiden elinikää, kuten tervanaruissa ja sitä on käytetty myös kansanparannuksessa. Tärkeä rooli tervalla on myös ruoan valmistuksessa ja maustamisessa.  Savussa nautitaan eri menetelmillä savustettuja tai savun ja tervan miedoilla aromeilla höystettyjä alku- ja pääruokia. Savun klassikkojälkiruoka on lettumestarimme paistamat letut, joiden kanssa tarjoillaan useita herkullisia lisukkeita! Ruokalista vaihtuu sesonkien mukaisesti. Ruokailun lomaan sopii hyvin myös Tervakaste-ohjelma, jonka ryhmät voivat varata etukäteen.

Uniikit puitteet yksityistilaisuuksiin, juhliin sekä kokouksiin

Savun ravintolatilat koostuvat ravintolasalista sekä aitan ylisillä sijaitsevasta tunnelmallisesta kabinetista. Kesällä ruokailu onnistuu myös viihtyisällä paviljonkiteltalla katetulla terassilla meren äärellä. Historiallinen aitta sopii mainiosti myös kokouksiin ja yksityistilaisuuksiin kuten esim. yritys-, perhe- ja hääjuhliin.


Lämpimästi tervetuloa!

Ravintola Savu
Tervasaarenkannas 3, 00170 Helsinki
Puh. 09 7425 5574
Varaukset>>

Kulkuyhteydet ja pysäköinti
Ravintola Savuun, Tervasaareen, johtaa kannas, jota pitkin pääsee sekä autolla että kävellen. Ravintolalla ei ole omia parkkipaikkoja, lähimmät parkkipaikat sijaitsevat Tervasaarenkannaksella (maksuton pitkäaikainen pysäköinti sekä lyhytaikaisia pysäköintikiekkopaikkoja) sekä Pohjoisrannassa ja Siltavuorenrannassa. Bussit (mm. 16, 17, 18N) kulkevat Kruununhaan Liisanpuistikkoon/Liisankatua pitkin, josta on noin 400 m kävelymatka Tervasaareen. Tarkemmat tiedot ja aikataulut HSL Reittioppaasta>>